Herätyskello oli soimassa 15.7. klo 3.15 aamulla, ja mä pomppasin sängystä heti ylös. Söin nopeesti, pakkasin vikat jutut, ja sitte noustiinkin jo iskän kanssa taksiin. Mua jännitti niin paljon etten voinu pysyy paikoillani, vaan näpläsin koko ajan käsillä hiuksia tai käsikoruja ja pureksin mun huulen sisäpintaa. Pian oltiinki jo lentokentällä ja sanoin iskälle heipat, ja menin syömään aamupalaa, ja siitä nousin koneeseen.
Lentäminen ei mua hirveesti pelota, mutta niinkun varmaan ootte kuulleet tää oli mun eka kerta kun lensin yksin. Kaikki meni onneks tosi hyvin, ja kun laskeuduttiin, rynnin heti siitä etummaiselta paikalta kyynärpäätaktiikalla koneesta ulos ja lähdin juoksemaan. Otin mun matkalaukun hihnalta pienen (kauhean) odottelun jälkeen ja ryntäsin ulos. Ja sitten näinkin jo Joanan istumassa siellä kaukana, ja vilkuttamassa, ja juoksemassa mua päin, ja sitten en enää nähnykkään mitään koska itkin niin paljon. Halaus. Piiiitkä halaus. Paras halaus.
Seuraavat päivät oli ihan mielettömän kivoja, hauskoja ja unohtumattomia. Mä asuin niiden kotona ja söin ihan hirveesti kaikkee; kanaa, kalaa, lihaa, jälkkäreitä, perunaa, hedelmiä ja kaikkea muuta. Näin sen kavereita, joista tuli myös mun kavereita, ja käytiin kattomassa meidän yhtä lempparibändiä yhessä (eturivi jej), The Killersiä, ja ah seki oli niin ihanaa ettei oo ees sanoja. Käytiin keilaamassa ja pelaamassa bilistä, käytiin eläintarhassa, käytiin kävelemässä joella, käytiin sellasessa ihme ilmahärvelissä joka oli pelottava, käytiin katufestivaaleissa joissa myytiin hyvää jätskiä ja joissa pikkupojat puhalteli saippuakuplia valokoristeiden alla ja katubändin soittaessa. Ja se oli kaikki niin ihanaa että mä en osaa käsitellä sitä.
 |
| herpderp |
Ja joo, piti myös lähteä. Ja me molemmat itkettiin ihan kiitettävästi ja halattiin koko ajan uudestaan.
Ja nyt mä oon täällä. Ekaks oli ihan kauheeta tietty, mutta nyt ootan jo muita juttuja tältä vuodelta ja kesän rippeiltä. Ja mehän nähään taas ens vuonna. <3
<3: Martta
<3: Martta
