Viime kuukaudet on ollu hämmentävää aikaa. Oon oppinut uutta ihmisistä. Miten vahva voi olla, vaikka on sisältä täysin rikki. Miten vaikeeta on loihtia se hymy joka päivä kasvoille, vaikka tekis mieli vaan jäädä makaamaan paikoilleen eikä koskaan liikkua enää. Ja oon oppinut uutta itsestäni. Mulla tulee aina olemaan heikkoja puolia joiden varjolla ei voi ratsastaa. Teen vääriä valintoja joskus, mut niinhän me kaikki.
Elämä on liian hankalaa käydä läpi yksin. Mä aina sanon, että ihan sama millainen taakka ihmisellä on, pieni tai suuri, tärkeintä on se että sillä on tukiverkko, jos se kompastuu, joka sen pongauttaa takasin ylös. Kaikki haluaa olla vahvoja, mutta joskus se ei riitä, se oma päättäväisyys. Tarvitaan toisen apua. Ja sitä on aina tarjolla.
Elämä heittelee, mut onneks me ollaan synnytty vastatuulessa.
-Martta
lauantai 30. marraskuuta 2013
lauantai 16. marraskuuta 2013
Pientä mielenmyllerrystä
Onpa tää jätetty heitteille! Ois kauheen tyhmää ja ärsyttävää ja kliseistä vetää tähän jotku yltiöanteekspyynnöt, mut voin tosissani sanoa että pian on luvassa linnealta vähän kivempaa, kuvallista postausta. Mäkin voisin vaihteeksi kaivaa kameran laukusta ja kuvailla jotain. Mut jotenki, ei oo jaksanu ja koulut ja kaikki mitä nyt onkaa ollu tiellä. Elämä.
Mulla menee nyt hyvin. Oli sellanen ajanjakso tosi pitkään vähä aika sitten että meni aika huonosti, kaikki mahollinen pyöri päässä ja tiedättekö. Vähän tukala olla. Mut nyt musta tuntuu että oon saanu otteen takasin.
Olin tänään kaupungilla ja ostelin kaikkea mitä nyt sattuu ostamaan, muunmuassa ihan kivan kaulakorun. Kun avasin sitä ihme pakkausta, näin että siihen muoviin jossa se koru oli kiinni oli painettu pienellä:
Mulla menee nyt hyvin. Oli sellanen ajanjakso tosi pitkään vähä aika sitten että meni aika huonosti, kaikki mahollinen pyöri päässä ja tiedättekö. Vähän tukala olla. Mut nyt musta tuntuu että oon saanu otteen takasin.
Olin tänään kaupungilla ja ostelin kaikkea mitä nyt sattuu ostamaan, muunmuassa ihan kivan kaulakorun. Kun avasin sitä ihme pakkausta, näin että siihen muoviin jossa se koru oli kiinni oli painettu pienellä:
"Life isn't about waiting for the storm to pass;
it's about learning how to dance in the rain."
Jotenki tää spontaani pieni mietelause iski tosi syvälle ja laitto hymyilemään. Me kaikki päästään läpi vastoinkäymisistä, rämmitään elämässä eteenpäin kunnes löytyy taas hyvä tahti ja tasainen tie. Mä oon oppinut elämään virheideni kanssa ja sen takia tunnen itseni pitkästä aikaa kevyemmäksi ja kuitenkin samalla tosi voimakkaaksi.
Täähän oli vaan tosi random pieni lause kaulakorupakkauksessa, joka lukee niissä miljoonissa muissakin paketeissa ja joka on varmaan useimmille aika tyhjä ja merkitsemätön pieni asia. Mä löysin siitä uudenlaista voimaa ja se sai mut hymyilemään. Itseään ei saa hukata huonoihin päiviin, vaikka kuinka tekisi mieli jäädä makaamaan sänkyyn ja lintsata koulusta ja itkeä koko päivä niin lopulta todellisuus pitää kohdata. Se sattuu, mutta kun opettelee tekemään sen oikein, siitä tulee helpompaa. Mä olen nykyään vahvempi.
Oon sinitarrannu mun huoneen seinän täyteen kuvia mun onnellisimmista hetkistä, kavereista, naurunpyrähdyksistä ja muistoista. Aina kun mä meen nukkumaan, mua rupee väkisinkin hymyilyttämään kun kattelen mun seinää. Tässä nyt pari muistelukuvaa.
Tanssikaa sateessa tekin!
mä en itke mä nauran |
- Martta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)