Kesä näkyy, tuntuu ja tuoksuu kaikkialla, minne vaan sattuu kävelemään. Mun kesä alko virallisesti vähän aikaa sitten ostetusta jäätelötuutista, jonka menin pianotunnilta tullessa hakemaan omakseni lähikaupasta, kun kuljin ohi. Ihan vaan siks, että oli lämmin päivä, taskun pohjalle oli jääny just sopivasti muutama hassu kolikko ja mun teki mieli syödä jäätelöä ihan vihreessä pihassa ja maata nurtsilla.
Mulle kesä tarkottaa spontaaneja tekoja, lämmintä säätä ja kavereita. Kokemuksia ja kommelluksia, joita voi kokea vaan kesällä, vaan siinä hetkessä. Esimerkiks sitä hetkeä, kun ostetaan torilta kymmenen kilon mansikkalaatikko ja syödään se puolessa tunnissa, ei voi kokea millonkaan muullon. Jokanen kesä on erilainen, vaikka niissä on samanlaisia piirteitä. Ikinä ei voi olla tasan yhtä nuori tai tasan yhtä vanha kuin oli viime kesänä.
Viime aikoina oon vihdoinkin ehtiny tehdä paljon asioita. Oon mm.käyttäny hyvin monta miljoonaa askelta kirppareita koluten, korkannu mun maauimalakauden käväisemällä pulahduksella kumpulassa, tuntenu itteni yksinäiseks, laulanu, käyny YH tunnilla luokan kanssa mäkkärissä, saanu mun jopon taas käyttökuntoon ja huristellu sillä, nähny kavereita keitä en yleensä nää, ja nauranu. Nauranu paljon. Onneksi. Yks tärkeistä ja hauskoista hetkistä oli, kun oltiin Hildan ja Liisan kanssa Maailma kylässä -festareilla. Syötiin ylihyvää festariruokaa, kuunneltiin Kuningasideaa ja tanssittiin Sutsisatsaa Fröbelin palikoiden tahtiin.
Eilen oltiin Martan kanssa varmaan kaks tuntia meidän pihalla viltillä jillailemassa kera suklaan ja musiikin. Se oli sellanen hetki, jonka mä tietoisesti tallensin mun muistoihin. Kaiken sen, miltä siellä tuoksu, näytti ja kuulosti. Tallensin sen muiston ens syksyä ajatellen, että kiireessä ja paineessa ois helppo muistaa rentoutua ja hengittää syvään. Sen hetken jälkeen oli tosi paljon helpompi ajatella, että ehkä se maailma ei kaadu, vaikka en mä siitä mantsasta kymppiä päättötodistukseen saakaan.
Mun ysin päättärit on ylihuomenna. Tai siis meidän. Kaikki alkaa pikkuhiljaa valmistua sitä varten, mekko ostettu ja esitysbiisi alkaa olla kuosissa. Huh. Eihän sitä nyt kestänykkää kun yhdeksän vuotta. VAAN yhdeksän vuotta, jo yhdeksän vuotta. Seuraavan yhdeksän vuoden päästä mä oon 25, eli puolivälissä viidestäkymmenestä. Yeah, time is short. Tai sitten ei.
♥: Linnea
