Mulla on huono päivä. Viikko. Elämä. Raivosin ihan liikaa ja turhasta. Voisin heittää ketä vaan nyt tuolilla.
Joskus valehtelu on sallittua, jos sillä suojelee toista. Eiks vaan?
Se iski muhun tänään päivällä. Haluan lokeroitua. Kaikki muut kattoo toisiaan ja ajattelee "toi on se tanssija" "toi on se laulaja" "toi on se voimistelija" "toi on se hyvä oppilas". Mulla ei ole mitään niistä. Kukaan ei tunne mua. Kaikki muut on leimattu. Kaikki stipendit ja kunnianimet ja leimat on jo jaettu. Mulle ei riittänyt.
Surullista mutta totta, oisin mielummin leimattu ihan mikskä vaan. Kauheeksi. Ärsyttäväksi. Rasittavaksi. Mutta en näkymättömäksi. Se on mun painajainen. Tää on. En halua olla enää ihan ok kaikessa. Jos pitää sanoa eka laulaja, tanssija, näyttelijä, ei mua sanota. Aina joku muu tulee mieleen. Mutta mä oon tehnyt ihan yhtä paljon töitä. Haluan sitä ihan yhtä paljon. Silti mua ennen laitetaan kaikki muut. Miksi? Mitä mä teen väärin? Millon mun vuoro tulee?
Martta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti