Myrskyinen sää

Viime kuukaudet on ollu hämmentävää aikaa. Oon oppinut uutta ihmisistä. Miten vahva voi olla, vaikka on sisältä täysin rikki. Miten vaikeeta on loihtia se hymy joka päivä kasvoille, vaikka tekis mieli vaan jäädä makaamaan paikoilleen eikä koskaan liikkua enää. Ja oon oppinut uutta itsestäni. Mulla tulee aina olemaan heikkoja puolia joiden varjolla ei voi ratsastaa. Teen vääriä valintoja joskus, mut niinhän me kaikki.

Elämä on liian hankalaa käydä läpi yksin. Mä aina sanon, että ihan sama millainen taakka ihmisellä on, pieni tai suuri, tärkeintä on se että sillä on tukiverkko, jos se kompastuu, joka sen pongauttaa takasin ylös. Kaikki haluaa olla vahvoja, mutta joskus se ei riitä, se oma päättäväisyys. Tarvitaan toisen apua. Ja sitä on aina tarjolla.

Elämä heittelee, mut onneks me ollaan synnytty vastatuulessa.

-Martta

Pientä mielenmyllerrystä

Onpa tää jätetty heitteille! Ois kauheen tyhmää ja ärsyttävää ja kliseistä vetää tähän jotku yltiöanteekspyynnöt, mut voin tosissani sanoa että pian on luvassa linnealta vähän kivempaa, kuvallista postausta. Mäkin voisin vaihteeksi kaivaa kameran laukusta ja kuvailla jotain. Mut jotenki, ei oo jaksanu ja koulut ja kaikki mitä nyt onkaa ollu tiellä. Elämä.

Mulla menee nyt hyvin. Oli sellanen ajanjakso tosi pitkään vähä aika sitten että meni aika huonosti, kaikki mahollinen pyöri päässä ja tiedättekö. Vähän tukala olla. Mut nyt musta tuntuu että oon saanu otteen takasin.

Olin tänään kaupungilla ja ostelin kaikkea mitä nyt sattuu ostamaan, muunmuassa ihan kivan kaulakorun. Kun avasin sitä ihme pakkausta, näin että siihen muoviin jossa se koru oli kiinni oli painettu pienellä:

"Life isn't about waiting for the storm to pass;

it's about learning how to dance in the rain."

Jotenki tää spontaani pieni mietelause iski tosi syvälle ja laitto hymyilemään. Me kaikki päästään läpi vastoinkäymisistä, rämmitään elämässä eteenpäin kunnes löytyy taas hyvä tahti ja tasainen tie. Mä oon oppinut elämään virheideni kanssa ja sen takia tunnen itseni pitkästä aikaa kevyemmäksi ja kuitenkin samalla tosi voimakkaaksi. 

Täähän oli vaan tosi random pieni lause kaulakorupakkauksessa, joka lukee niissä miljoonissa muissakin paketeissa ja joka on varmaan useimmille aika tyhjä ja merkitsemätön pieni asia. Mä löysin siitä uudenlaista voimaa ja se sai mut hymyilemään. Itseään ei saa hukata huonoihin päiviin, vaikka kuinka tekisi mieli jäädä makaamaan sänkyyn ja lintsata koulusta ja itkeä koko päivä niin lopulta todellisuus pitää kohdata. Se sattuu, mutta kun opettelee tekemään sen oikein, siitä tulee helpompaa. Mä olen nykyään vahvempi.

Oon sinitarrannu mun huoneen seinän täyteen kuvia mun onnellisimmista hetkistä, kavereista, naurunpyrähdyksistä ja muistoista. Aina kun mä meen nukkumaan, mua rupee väkisinkin hymyilyttämään kun kattelen mun seinää. Tässä nyt pari muistelukuvaa.

Tanssikaa sateessa tekin!

mä en itke mä nauran

- Martta

Myöhäisillan tuotoksia

Joskus muutkin tuntee tuskaa.

Ainahan joku muu tuntee. Mutta sillon kun on kyse ystävästä niin pitää osata ohjata omat päänsäryt ja läksyt hetkeksi muualle ja kuunnella. Pitää korvat auki. Koska joskus voi käydä niin että toinen on herkässä tilassa ja sitä huomaamattaan mukiloi ihan mustelmille. Pitäkää aistit hereillä.

Tää päivä oli täynnä syvällistä keskustelua ja tunteita, hirveen tylsää mut sit toisaalta hirveen tarpeellista. Joskus tulee unohdettua että ketkä ne on oikeesti sun ystäviä ja ketkä ei.
Kiitos teille, jotka ootte. Teidän takia mäkin voin olla.

Martta

hyshys

Lokakuu on hiljainen. Se kuluu, koko ajan, tasasta tahtia. Silti sitä ei huomaa, ennen kun se on jo kohta kuollut. Syksyn pimeät illat, lehtien kahina jaloissa, mullan ja maan tuoksu.
Joku oli tehny katutaideteoksen mun kotikadulle. Siinä joku korkeaääninen nainen lauloi viemäristä syksyistä laulua. Siis oikeesti lauloi. Aina, kun juoksin ratikkapysäkille takki hulmuten perässä, kun sitä ei ehtinyt laittaa kiinni aamukiireessä, se lauloi siellä. Joka ikinen päivä, aamusta iltaan se oli muistuttamassa lokakuusta.
Lokakuussa olin rohkea. Tein muutoksen - leikkasin mun pitkät hiukset pois, ja uskalsin astua mukavuusalueen ulkopuolelle. Uudistuksia uudistusten perään. Tähän mennessä mikään niistä ei oo ollu huono juttu.

Viime viikolla, eli syyslomalla tein paljonpaljon kaikenlaisia juttuja aina messuista kirppariin, ja sieltä kaupunkilomaan Joensuussa kavereiden kanssa. Aktiiviloma on mun juttu, en pysty olemaan hiljaa, yksin ja rauhassa. Ainakaan kauaa. Tokana yönä Joensuussa tuli ensilumi. Se oli ihan puhtaanvalkosta, eikä sellasta ruskeeta loskaa. Yön aikana oli koko lokakuu vuorattu jäällä, vaihdettu lämpimät sävyt yksinkertaiseen valkoseen. Oli tosi kaunista ja ihanaa, vaikka rikkinäisistä kengänpohjista menikin lunta sisään, mikä kasteli mun sukat. Loppureissussa lunta olikin jo niin paljon, että pystyttiin laskemaan peppumäkeä portaista, joissa ei ollu talvikunnossapitoa. Odotan talvea, vaikka se onkin kylmä ja pimeä, mutta nyt saa vielä hetken olla lokakuu.

♥: Linnea

Palanut kieli (levollinen olo)

Syksy on tulossa taas, kovaa vauhtia, se lentää kohti ja kaataa maahan keltaisten lehtien joukkoon. Syksy on mun lempiaikaa. Syksyllä on mun synttärit, syksyllä on värikästä ja vähän koleaa, syksyllä juon teetä liian paljon ja pidän mummin kutomia kutittavia villasukkia ja hiippailen niissä ympäri kotia. Syksyllä kaivan taas kaikki kirjat esiin ja pidän omia lukuhetkiä, menen parvekkeelle viltin kanssa katsomaan kun siinä vieressä sataa. Syksyllä kävelen kumppareissa ja hypin lehtien seassa ja pyöräilen viimeiset kerrat, nautin auringon viime säteistä ja hymyilen. Syksy on kiva.

#deep

Oon pyöriny viimeaikoina paljon vähemmän vanhojen kavereiden kanssa ja hankkinu vähän enemmän pitoa mun "kevyempiin" kaverisuhteisiin. Oli tosi hassua aluks, mutta nyt mä oon jo ihan tottunut. Asiat vaan muuttuu. En kyllä halunnu hyväksyä sitä ensin. Velloin vaan siinä miten tyhmää kaikki on ja etten haluu että mikään muuttuu. Mutta sitten ku sysäsin ite asioita liikkeelle mun omalta kantilta niin oli paljon kivempaa. Ei kannata jäädä vellomaan itsesääliin, kun kaikki muut elää elämäänsä ympärillä. Siinä menettää niin paljon.

Joskus sitä vaan tietää, mikä on itselle parasta. Jotkut vanhat ihmissuhteet voi jäädä painamaan, vaikka tietää, että ne satuttaa itseä niin pitkään ettei se pääty hyvin. Mun piti oppia kantapään kautta, ketkä ei tee mulle hyvää ja vaan katkasta ne pois mun elämästä. Oon tähän aika tyytyväinen nyt.

Tää oli aika deep

Martta

Aamuhetkiretki

Viimeinen kesäaamu, herään itsekseni kasilta. Puen villapaidan päälle, vedän marjamyslin naamaan ja ei kun ulos aamukävelylle. Pieni kaupunginosa on vielä unillaan, kun mä hiippailen aurinkoista tietä eteenpäin. Kasteinen ruoho kastelee kangaskenkien kärjet, ja heinänkorret viistää lahjetta. Aamut on jees - kunhan vaan jaksaa herätä.

- Linnea

Likaiset hiukset ja puhdas sydän

Kaverit on kivoja. Elämä pyörii.

kiitos näistä päivistä, hassut

<3: martta

New page

Heipä hei. Kesä meni, syksy ja arki alko.  Mulle arjen alku on ollu huippuhauskaa, oon saanu vihdoin kääntää uuden sivun elämässä. Uusia opettajia, uusia kavereita, jotka ei tiedä musta mitään. Voin olla koulussa nykyään just se, kuka oikeesti oon. En vaan joku harmaan harson verhoama seinäruusu. Oon saanu hirmuisesti uusia kavereita ja oon superkiitollinen siitä. Se on pakko sanoo lukion alusta, että oppiaineet on törkeesti vaikeempii ku mitä ne oli peruskoulussa, mutta tästä alkujärkytyksestä suunta on vaan ylöspäin. Vielä on aikaa miettiä lukujoukkoja ja itseisarvoja. Kaikkeen on vielä aikaa, kunhan vaan sitä järjestää. Se, että jaksaako järjestää, onkin ihan toinen kysymys. Kun kysyn tota kysymystä just kotiin palanneelta ryysyläiseltä kello viisi, kun se on ollut aamulla puol kahdeksasta asti koulussa tai matkalla sinne tai takasin, se sanoo: "Hell no, mitä sä ees mietit?! Mä makaan nyt tässä sohvalla ja haluun ruokaa ja suklaata ja mielellään lämpimän viltin, jonka alle kääriytyä." Kivat asiat viilettää multa ohi. Kunhan tästä alkuväsymyksestä päästään niin juoksen ne kiinni.

 Musta on ihan kivaa, että syksy tulee. Mulla on saappaat, jalat ei kastu. Mulla on villapaitoja, ei tuu kylmä. Mulla on paljon muistoja kesältä, ne lämmittää. Ja ystävät ympärillä. Mulla tulee olemaan kaikki aika hyvin.

- Linnea

Vielä on kesää jäljellä

...viikko! Ensi viikon tiistaina, 13. päivä alkaa jo uusi lukio ja uudet kuviot. Kauhistuttaa, pelottaa, jännittää, kikatuttaa ja kuumottaa. Kirjoja pitäis hankkia ja kaikkea uutta lukiota varten, ja mulla ei oo mitään hajua että millon ja mistä ja miten. Voisko joku auttaa?!

Viime viikko meni sekä mulla että Linnealla musaleirin parissa. Sieltä ei kertyny kuvia, koska kamera jäi lojumaan huoneeseen lähes koko leirin ajaks. Oli kuitenkin taas tosi hauska leiri ja jotenki tosi hassua että se on vuodesta toiseen samanhenkinen ja ne samat ihmiset siellä ympärillä. Jotkut asiat pysyy.

 Sitä ennen olin viikon mökillä poimimassa marjoja ja kaikkee tosi tylsää ja epämielenkiintosta, söin liikaa, nukuin liikaa, olin sisällä liikaa. Kaikkee mökkeilyä. Huomenna ois tarkotus mennä takasin, tosin vahvistetulla porukalla. Venny tulee meille tänään yöks ja sit huomenna lähetään mökille :) Uskoisin että se on hieman kivempaa kun se tuntitolkulla marjojen poimiminen ja sisällä mätäneminen!

Mä uppouduin meiän blogin syövereihin ja tajusin että siitähän on tosi vähän aikaa kun vasta odotettiin kesää ja innostuttiin päivien pitenemisestä. Mihin mä oon mun kesän käyttäny? Oon ollu sisällä, mökillä, portugalissa, töissä, sisällä, sisällä, koneella, koneella ja siinäpä se. Nyt on vielä vika viikko aikaa tehdä kesälomajuttuja; menkää tekemään! Mäkin sain sen peltojuoksun mun bucket listiltä pois <3 Ah.

Nauttikaa!

<3: Martta

portugal/joana/parasta/itkettää

Apua. Oon lykänny tätä postausta ihan tahallani. En oo halunnu tehä tätä, en oo halunnu käydä tätä kuvamäärää läpi, tai tapahtumia alusta loppuun. Mutta mä lupasin, että tästä tulee postaus, ja mä en oo itkeny tänään vielä ollenkaan, niin ehkä tää on ihan hyvä juttu. Let's start then.

Herätyskello oli soimassa 15.7. klo 3.15 aamulla, ja mä pomppasin sängystä heti ylös. Söin nopeesti, pakkasin vikat jutut, ja sitte noustiinkin jo iskän kanssa taksiin. Mua jännitti niin paljon etten voinu pysyy paikoillani, vaan näpläsin koko ajan käsillä hiuksia tai käsikoruja ja pureksin mun huulen sisäpintaa. Pian oltiinki jo lentokentällä ja sanoin iskälle heipat, ja menin syömään aamupalaa, ja siitä nousin koneeseen. 

Lentäminen ei mua hirveesti pelota, mutta niinkun varmaan ootte kuulleet tää oli mun eka kerta kun lensin yksin. Kaikki meni onneks tosi hyvin, ja kun laskeuduttiin, rynnin heti siitä etummaiselta paikalta kyynärpäätaktiikalla koneesta ulos ja lähdin juoksemaan. Otin mun matkalaukun hihnalta pienen (kauhean) odottelun jälkeen ja ryntäsin ulos. Ja sitten näinkin jo Joanan istumassa siellä kaukana, ja vilkuttamassa, ja juoksemassa mua päin, ja sitten en enää nähnykkään mitään koska itkin niin paljon. Halaus. Piiiitkä halaus. Paras halaus.

 Seuraavat päivät oli ihan mielettömän kivoja, hauskoja ja unohtumattomia. Mä asuin niiden kotona ja söin ihan hirveesti kaikkee; kanaa, kalaa, lihaa, jälkkäreitä, perunaa, hedelmiä ja kaikkea muuta. Näin sen kavereita, joista tuli myös mun kavereita, ja käytiin kattomassa meidän yhtä lempparibändiä yhessä (eturivi jej), The Killersiä, ja ah seki oli niin ihanaa ettei oo ees sanoja. Käytiin keilaamassa ja pelaamassa bilistä, käytiin eläintarhassa, käytiin kävelemässä joella, käytiin sellasessa ihme ilmahärvelissä joka oli pelottava, käytiin katufestivaaleissa joissa myytiin hyvää jätskiä ja joissa pikkupojat puhalteli saippuakuplia valokoristeiden alla ja katubändin soittaessa. Ja se oli kaikki niin ihanaa että mä en osaa käsitellä sitä.

herpderp

 Ja joo, piti myös lähteä. Ja me molemmat itkettiin ihan kiitettävästi ja halattiin koko ajan uudestaan. 

Ja nyt mä oon täällä. Ekaks oli ihan kauheeta tietty, mutta nyt ootan jo muita juttuja tältä vuodelta ja kesän rippeiltä. Ja mehän nähään taas ens vuonna. <3

<3: Martta